1100-luvun renessanssi

1100-luvun renessanssin aikaan sydänkeskiajan sosiaalisessa ja poliittisessa ympäristössä tapahtui monia muutoksia, jotka voidaan nähdä eräänlaisena esirenessanssina. Sen aikana eurooppalaisessa tieteessä tapahtui uudenlaista älyllistä heräämistä, joka vaikutti sekä tieteeseen että filosofiseen ajatteluun. Nämä saavutukset loivat pohjaa myöhemmille kirjallisille ja taiteellisille liikkeille, merkittävimpänä Italian 1400-luvun renessanssille ja 1600-luvun tieteelliselle kehitykselle.

Charles H. Haskins oli ensimmäinen, joka puhui sydänkeskiajan renessanssista, joka alkoi noin vuonna 1070. Hän havaitsi, että 1100-luku oli Euroopassa monella tavalla muutoksen ja kehityksen aikaa. Siihen kuuluvat muun muassa ristiretket, kaupunkien nousu, ensimmäiset kansallisvaltiot, romaaninen taide ja goottilaisen tyylin synty; kirjallisuuden uudelleenherääminen; latinankielisten klassikoiden, vanhan latinalaisen runouden ja roomalaisen lain henkiinherättäminen; kreikkalaisen tieteen ja filosofian henkiinherättäminen arabialaisilla lisäyksillä; sekä Euroopan ensimmäisten yliopistojen synty. Haskinsin mukaan vuosisata jätti jälkensä koulutukseen, skolastiseen filosofiaan, eurooppalaiseen oikeusjärjestelmään, arkkitehtuuriin ja kuvanveistoon, liturgiseen draamaan, sekä latinankieliseen ja kansankieliseen runouteen.